Kihti Two Star


Kihti two star kisa ajetaan, niin kuin nimikin sanoo; kahden hengen miehistöllä. Tänä vuonna oli sääennusteen mukaan luvassa reipasta spinnuajoa; luoteistuulta aluksi 4-5 m/s ja iltapäivällä 9-10 m/s. Kisaan oli ilmoittautunut kaikkiaan 20 venettä melko tasaisesti molempiin luokkiin. Ison luokan radaksi tuli Pohjois-Airistolta Pensarin itäpuolelta alas Högsåran lounaiskulmalla olevalle länsipoijulle ja sieltä maaliin Svinöseen

Myötätuuli lähtö ei mennyt täysin suunnitelman mukaan, koska varoitusviesti tuli 5 minuuttia ennen purjehdusohjeessa annettua aikaa. Lähtö kuitenkin onnistui suhteellisen hyvin, vaikka lähtökello ei täysin oikeassa ajassa ollutkaan. Alussa tuuli Airiston pohjoispäässä oli heikkoa ja spinnun skuutti vaihdettin kevyempään. Taisimme olla iso luokan ainut vene, joka ajoi Latton matalan länsipuolelta. Tämä oli onnistunut valinta, koska Granrudenin kohdalla meillä oli selkeä johto todella heikossa tuulessa koko muuhun ryhmään ja uusi tuuli näkyi jo edessä.

Nyt näyttää hyvältä

MUTTA sitten tuuli sekosi; ylhäällä maston huipussa tuuli oli eri mitä se oli meren pinnassa ja tuulen heikot puuskat tulivat sieltä täältä.  Meillä vauhti loppui täysin ja sivusta seurattiin, miten myöhemmin lähteneet pikku luokan veneet ajoivat spinnuilla ohi.


Niin ne tilanteet muuttuu

Kyllä mekin se uusi tuuli saatiin, mutta uusintalähtö kesken kisaa suosii tietenkin aina pienempiä Lys-lukuja.
Ensimmäinen spinnujiippi tuli tehtäväksi vähän ennen Nauvon losseja. Jiippi meni vähistä käsistä huolimatta erinomaisesti ja lisäksi se tehtiin oikeassa paikassa.
Askrudetin jälkeen reitti kääntyi enemmän länteen ja puuskaisessa sivutuulessa tuli sitten ensimmäinen boahchi ja tällöin Elisabet (Finngulf 39) pääsi meidän ohi. Tästä seurasikin varsin tiukka tilanne kun ajettiin Hallonholmin kapeikosta läpi 7 somun nopeudella ja aivan Elisabetin peräpeilissä kiinni. Kapeikon jälkeen tuli taas spinnuboahchi ennen kuin päästiin kääntämään kurssi kohti etelää.

Seuraava mielenkiintoinen tapahtuma syntyikin kesken jiippiä, kun isopurje oli jo jiipattu ja spinnupuomi oli laukaistu; uusi gaija oli meressä ja solmussa edellisten broahcien jäljiltä. Ennen kuin tilanne oli edes täysin hallinnassa ja selvillä, oltiin jo seuraavalla kääntöpoijulla ja saatiin jiipata takaisin etelään, joten tässä sählingissä ei paljon aikaa menetetty. Tämä  seuraava pätkä olikin sitten tosi hieno ajaa spinnulla, tuulen ollessa puuskissa jo yli 11 m/s.

Reipasta alamäkiajoa

 Nyt taas näyttää hyvältä

Ennen Högsåran alamerkkiä me laskimme spinnun ennen Elisabethia. He ajoivat taas ohi, mutta vastaavasti he tekivät pari reipasta broahcia ja näin saimme heidät jälleen ohitettua.

Alamerkiltä alkoi kryssiosuus kohti Svinötä. Keulassa kolmonen ja isossa yksi reivi, niin tällöin vene oli hyvä ja helppo ajaa. Ensimmäisessä vendassa syntyi eniten aikaa vievä sählinki; keulan skuuttiköysi oli väärin ja se jumittui vinssin ympäri. Ennen kuin sotku oli saatu purettua, niin alamerkin jälkeen hankittu etumatka seuraaviin veneisiin oli menetetty.
Loppu kryssiosuus ajettiin suhteellisen hyvin ilman virheitä ja pitkän päivän jälkeen oltiin maalissa tasoitetussa ajassa viidensiä. Taakse jäi kolme kovaa kisavenettä, joten ei huono suoritus ollenkaan.

Tuloksista myöhemmin

Kommentit

Lähetä kommentti