Helsinki - Tallinna Race



Osallistuja määrän perusteella Helsinki – Tallinna race on varmasti yksi Suomen isoimmista purjehduskilpailuista. 156 venettä ajoi kilpailun maaliin ja sai ajan. Kilpailun järjestäjänä toimii Koivusaaren purjehdusseura; ei kovin iso seura (400 jäsentä), mutta järjestää isoja kisoja: HTR sekä Kopun tiistai-kisat.

Aikaisemminkin olen jo saanut kutsun osallistua HTR kisaan, mutta vasta nyt pääsin ensimmäistä kertaa mukaan. Kaverini oli alkukesästä hankkinut uuden veneen; ”uusi” vene on Baltic 38 vuodelta 1984, hieno klassikko. 

Kilpailua oli täksi vuodeksi uudistettu siten, että kaikki veneet käyvät ilmoittautumassa Helsingin Eteläsatamassa ja siitä siirrytään paraatina lähtöalueelle Hernesaaren edustalle.

paraati

Kilpailun lähdöt oli jaettu neljään pääryhmään: ORC, IRC, Business LYS sekä takaa-ajo LYS. Kolme ensimmäistä ryhmää lähtivät matkaan yhteislähtönä luokka kerrallaan. Takaa-ajo LYS lähti klo 18 alkaen tasoitusluvun mukaisesti neljän minuutin välein. Veneitä takaa-ajo LYS:ssä oli niin paljon, että jokaiselle LYS luvulle oli oma lähtöryhmä ja lähtöviestitys. Baltic 38 LYS luku on 1,24 ja samalla luvulla lähti myös 4 muutakin venettä.

lähdön valmistelua kuva: Jouni Koivuneva

Lähdössä tuuli oli navakka, mutta ennusteiden mukaisesti sen piti heikentyä illan aikana. Lähtöalue oli suhteellisen ruuhkainen, joten lähdimme linjan yli hyvin varovasti keula rullattuna ja keula avattiin vasta lähdön jälkeen.  Ajoitus meni hienosti, ylitimme linjan oman ryhmän kärjessä.  

toisena viivan yli kuva: Jouni Koivuneva

Meillä oli veneessä uudet hyvälaatuiset peruspurjeet, mutta keulapurjeen etuliikki oli liian pitkä rullalle asennettuna ja sitä ei saatu riittävän kireäksi vallitsevaan tuuleen. Muutenkin keula purjeen säätämiseen meni aikaa, koska keulapurjeesta piti ottaa paine pois aina kun skuuttipistettä muutettiin. Osittain myös tästä johtuen ajoimme yhden kääntömerkin pitkäksi. Me palattiin merkille ja kierrettiin se oikein, mutta ainakin yksi toinen kanssakilpailija jätti tämän merkin kiertämättä...…

Hyvin pian tuuli alkoi heikentyä ennusteen mukaisesti ja purjesäädöt saatiin paremmin kohdalleen ja myös keulapurjeen löysä etuliikki toimi kevyessä tuulessa. Vene kulki ajoittain varsin kivasti, mutta alun haasteelliset olosuhteet ja pieni miehistö aiheutti sen, ettei navigointiin / taktiikkaan paneuduttu riittävästi.
Ennen Harmajan majakkaa ajauduttiin liiaksi radan oikeaan reunaan ja Harmajalle pääseminen edellytti kääntymistä styyran halssille, joka oli suoraan päin isohkoa vasta aaltoa.  Tämä halssi yhä heikkenevässä tuulessa oli tosi tuskainen.  Myös allekirjoittanut pääsi myös kokeilemaan veneen ajamista, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Outo vene oli varsin haasteellinen ajettava pimeässä, isossa aallossa ja kevyessä tuulessa.

No …. Harmajalle kuitenkin päästiin ja siitä eteenpäin homma lähti jo paremmin toimimaan. Tosin muille oli tässä vaiheessa annettu liiaksi etumatkaa. Tästä eteenpäin pysyimme paremmin radan vasemmassa reunassa ja olimme välillä selkeästi idempänä kuin pääjoukko. Yön aikana vastaan tuli sadepilviä, jotka voimistivat tuulta ja käänsivät sitä enemmän itään. Ja sen lisäksi ne samat pilvet tiputtivat vedet meidän päälle. Tällöin meidän olisi pitänyt ottaa korkeutta paremmin talteen ja siirtyä rohkeammin itään ….. mutta …. näin jälkeenpäin on helppo olla viisas …..  toista se oli olla väsyneenä viisas siellä vesisateessa pimeällä merellä……

vasemmalla ei näy montaa venettä

 Jälkeenpäin maalissa Finx:n kippari kertoi, että he pysyivät koko yön radan vasemmassa reunassa eli idässä. Heiltä oli huippu suoritus ajaa uudella veneellä heti palkintosijoille ja siihen tuskin riitti ainoastaan pysyminen radan vasenmalla reunalla.

Loppua kohti vene kulki paremmin ja paremmin, mutta matka vain loppui kesken…. tai sitten ei …

väsy

Maaliin päästiin ja seuraavana päivänä syötiin Tallinnassa hyvin ja edullisesti; hauska päivä ja ilta.

perillä maalissa


Paluumatkaa varten kippari oli varannut veneeseen useamman myötätuulipurjeen; kaksi spinnua ja uusi käyttämätön genaakkeri. Paluu matkalle lähdettiin sunnuntaiaamuna heti aamupalan sekä aamusaunan jälkeen.

Purjeilla lähdettiin reippaasti jo satama altaasta. Spinnu säkeistä kannelle nostettiin se isoin; kevyt tuuli kun oli. Seuraavasta säkissä löytyi kuitenkin huomattavasti kevyemmästä kankaasta valmistettu spinnu, joten melko pian Tallinnan lahdella vaihdettiin jo seuraava spinnu vetoon. Tällä spinnulla harjoiteltiin pari jiippiä kunnes se taas vaihdettiin paksumpaan sivutuuli spinnuun käännyttäessä kohti koti Suomea.

kyseessä ei ole broutsaaminen ... en vain saa kuvaa suoraan

Aikaisemmin en ainakaan muista purjehtineeni tämän tyyppisellä sivutuuli spinnulla. Sivutuulessa AWA 80 – 110 astetta purje toimi aivan loistavasti; ei kallistanut, mutta vauhtia oli 7- 8 solmua …. hieno purje. Lisäksi vene oli hyvä ja helppo ajaa; ei vääntänyt minnekään päin vaan liukui sulavasti vettä pitkin ….. hieno kokemus.

Loppumatkasta vaihdettiin vielä genaakkeri keulaan. Se oli tosin tehty enemmän myötäiselle ja sillä ei kovin ylös päästy niin, että nopeus olisi säilynyt. AWA saatiin kyllä 60 asteeseen, mutta silloin kallistuttiin aivan liikaa. Tuulen voimistuessa loppu ajettiin genualla lähes vastaiseen ja kuitenkin lyhyissä housuissa pärjäsi …. kerta kaikkiaan huippu päivä.


Kiitos kipparille ja muulle miehistölle.


Kommentit

  1. Se on niin totta, että kisan aikana - väsyneenä ja mahdollisesti vielä kylmissäänkin - on haastavaa punnita kaikkia vaihtoehtoja ja tehdä parhaita päätöksiä. Että siinä mielessä purjehdus on mitä suurimmissa määrin sekä mielen että fyysistä urheilua. Tuon aallokon vaikutus purjehtimiseen, etenkin heikko tuuli + reipas aallokko -yhdistelmä on jotain, mitä harvemmin pääsee kotivesillä harjoittelemaan. Jos Saaristomerellä on aallokkoa se on yleensä sitä lyhyttä hakkavaa ja pärskivää, erilaista kuin avovesillä.

    Teillä taisi olla aika kivaa ja sopivasti seikkailua kisassa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti